Päätettiin Jennan ja Ritvan kanssa pitää pentutapaaminen. Tai no, se oli Hokuoukensha No tapaaminen koska mukana oli Kaisu ja Nami, Hilma ja pentuset Elli, Hime Aibo.
|
Hime, Aibo ja Elli |
Treffattiin Jennalla missä koirat sai vapaana juosta pihalla.
Ensimmäisenä paikalle saapui Ritva ja Pekka sekä Kaisu, Hilma ja Elli. Hilma oli sitä mieltä että kyllä yksi pentu riittää ja oli lähtöön antanut Himelle kunnolla kyytiä. Kun me tultiin oli ihana Hime ihan parkana, tosin Hilmakaan ei enää välittänyt löylyttää poikaansa eikä ollut kiinnostunut Main kanssa rähjäämään. Syynsä tunnekuohuun oli varmaan myös juuri alkaneilla juoksuilla.
|
Hime |
Kaisu oli niin topakkana, että kun Nami saapui paikalle, oli Kaisu se joka määräsi tahdin ;) Namin vastusteluista huolimatta. Olisi ollut kiva tietää mitä siinä kohtaa Maipun mielessä liikkui! Ei kyllä kertaakaan kyseenalaistanut Kaisun arvovaltaa.
|
Kaisu |
Pienen tutkailun jälkeen Aibo aloittikin Ellin ja Main kanssa normi rallinsa. Pian Mai unohdetiin ja Aibo ja Elli juoksivat, painivat ja kirmailivat yhdessä niin ettei kamera tahtonut mukana pysyä. Kaksikko mennä viiletti pitkin pihaa vähät välittäen mitä muut puuhastelivat.
Jenna oli tehnyt meille herkullista soppaa ja salaattia leivän kera. Pennut pääsivät keittiöön meidän kanssa, Nami eristettiin yksikseen ja Mai jäi eteiseen Kaisun ja Hilman kanssa. Maipu tietty oli tilanteesta hieman hämillään.
|
Aibo ja Elli |
|
Hime |
|
Aibo ja Hilma |
Lopuksi juotiin kahvit ja otettiin yhteiskuva koko porukasta.
Jälleen olin todella ylpeä siitä miten loistavasti Mai ja Aibo tuli kaikkien kanssa toimeen. Hieno päivä! Kiitos kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti